Ilona Särkelä

Paras kutsu ikinä!

Ilona Särkelä on yksi tuoreimmista kumuralaisista ja Ilonan tie Kumuralle aukesi LInkedin verkostoitumiskutsun kautta. ICT-projektijohtamisen ammattilaisille on kova tarve ja siksi seuraamme Linkedin-verkostoja tarkkaan. Toisinaan kiinnostavan ammattilaisen kohdatessamme avaamme keskustelun avoimesti.

Juttu lähti luonnostaan liikkeelle

Ilona kertoo, että toimarimme Mikko Sastamoisen avoin verkostoitumiskutsu oli iloinen yllätys, joka sai kiinnostuksen välittömästi heräämään. ”’Ei tässä mitään menetä’ oli ensimmäinen ajatukseni. Ja kun juttu Mikon kanssa lähti luonnostaan liikkeelle, ei avoimen hakemuksen jättämistä tarvinnut kauaa harkita. Kumurasta muodostui nopeasti positiivinen kuva, sillä Kumuran arvot kohtaavat omien arvojeni kanssa. Kumuralla painotetaan vahvasti työn merkityksellisyyttä, työhyvinvointia ja ammatillista kehittymistä, jotka ovat itselleni tärkeitä teemoja. Kuvien ja esittelyjen perusteella porukkakin vaikutti oikein kivalta.” 

Hakijakokemukseen panostetaan

Me Kumuralla panostamme myös työnhakijakokemukseen. Luonnollisestikaan kaikki keskustelut eivät aina johda rekrytointiin, mutta näemme tärkeänä sen, että hakija kaikesta huolimatta kokee rekrytointiprosessimme itselleen hyödylliseksi. ”Annan kaikille hakijoille aina palautteen ja vinkkejä jatkoon riippumatta rekrypäätöksestämme”, Mikko kertoo.

Aktiivinen viestintä, avoimuus ja läpinäkyvyys ovatkin tärkeitä yhtä lailla rekryprosessissamme kuin ylipäätään toiminnassamme. ”Valituksi tuleville lähetän vielä ennen sopimuksen allekirjoittamista selkeän kuvauksen siitä, mitä Kumuran tiimiin kuuluminen tarkoittaa ja minkälainen henkilön toimenkuva meillä tulisi olemaan.”

Startti Kumuralla oli mukavan vauhdikas ja päätös osoittautui nopeasti oikeaksi .

Pelipaikka asiakkaalla varmistui heti

Ilona kertoo, että startti Kumuralla oli mukavan vauhdikas, sillä pelipaikka ensimmäisellä asiakkaalla kiinnostavassa projektissa varmistui heti. ”Tämä on ollut mahtava tilaisuus nähdä ja oppia ihan uudesta toimialasta. Noviisi otettiin heti mukaan myös Kumuran sisäiseen kehitykseen. Kumuralla arvostetaan hybridiosaamista, mikä on tällaiselle erilaisissa rooleissa ryvettyneelle generalistille kuin hunajaa haavoihin. Asiakastyössäkin olen saanut onnistumisia, sillä asiakas on ilmaissut selvästi tyytyväisyytensä panokseeni ja projektiani onkin jatkettu.”

Muutaman kuukauden Kumura-kokemuksella Ilona toteaa ratkaisun osoittautuneen täysin oikeaksi. ”Minut on otettu todella lämpimästi vastaan. Useaan kertaan on varmistettu, että minulla on tarvittavat työvälineet, tuki ja hyvä fiilis.”


Kuka?

Konsultoiva projektipäällikkö Ilona Särkelä. Kesää ja kasariheviä rakastava kahden alakouluikäisen pojan äiti.

Taustaa

Kokemusta niin ketterästä kehityksestä, vesiputousmallista kuin näiden yhdistelmästäkin. Monitoimittajamalli ja kokonaan tai osittain offshore-toteutus myös tuttua.

Mihin pyrin?

”Projektipäällikkönä pyrin luomaan sellaisen työskentely-ympäristön, jossa kaikki uskaltavat antaa parastaan virheitä pelkäämättä”, kertoo hyviä viestintä- ja fasilitointitaitoja painottava Ilona.

Haluatko Ilonan ja muiden kumuralaisten työkaveriksi?

Kun toimarimme Mikon kanssa juttelu kiinnostaa, on oikea suunta sinulle Meille töihin -sivu!

Hale Okkonen

Kuulumisia

Olisiko sinunkin aika katsoa Peiliin ja opiskella ihmisten johtamista?

"Odotan jo innolla, että pääsen soveltamaan käytäntöön saamiani vinkkejä eri tyylejä edustavien ihmisten kohtaamiseen", Ilona kertoo vuorovaikutusvalmennuksesta saamastaan annista. Lue lisää, miten vuorovaikutustaitojen opiskelu parantaa projektien onnistumista ja tuloksia!

Lue lisää