Vuosi muutoksen ja kasvun matkalla – Kumura katsoo tulevaisuuteen

Tänään, 2. lokakuuta 2024, tulee vuosi täyteen aloituksestani Kumuran toimitusjohtajana. Kulunut vuosi on ollut täynnä muutoksia, oppimista ja kehitystä, jotka ovat vahvistaneet asemaamme projektijohtamisen asiantuntijana nyt ja tulevaisuudessa.

Vuoden aikana olemme myös täsmentäneet kasvutavoitteitamme: pyrimme moninkertaistamaan yhtiön liikevaihdon tulevien vuosien aikana. Tavoitteen saavuttamiseksi kehitämme nykyistä palvelutarjoamaamme erityisesti tekoälyavusteiseen suuntaan, kuten olemme tehneet kuluneen 12 kuukauden aikana. Lisäksi tavoitteemme on laajentaa palveluvalikoimaamme sekä uusien kumppanuuksien että yritysjärjestelyiden kautta varmistaen, että pystymme tarjoamaan asiakkaillemme entistä laajempia ja innovatiivisempia palvelukokonaisuuksia.

Yhdistämme asiantuntijat vastuullisen ja innovatiivisen muutoksen aikaansaamiseksi

Kasvutavoitteiden pohjalta olemme yhdessä kumuralaisten kanssa määritelleet uuden kasvustrategiamme. Strategian luominen oli yhteinen ponnistus: johtoryhmässä loimme pohjan, jota työstimme henkilöstön kanssa edelleen Howspace-alustalla. Hyödynsimme myös tekoälyn mahdollisuuksia tuodaksemme uusia näkökulmia ja tietoa päätöksenteon tueksi.

Uuden strategiamme ytimessä on myös päivitetty visiomme: Yhdistämme asiantuntijat vastuullisen ja innovatiivisen muutoksen aikaansaamiseksi.

Tämä visio on tarkkaan harkittu ja kuvaa matkaamme kohti yhä suurempia saavutuksia. Visiossa yhdistämme tarkoittaa, että tuomme yhteen omat ihmisemme, asiakkaamme ja kumppanimme. Kyse on siis laajasta yhteisöstä, jossa asiantuntijuus on keskiössä.

Asiantuntijat viittaa kumppaneihimme, asiakkaisiimme ja omaan henkilöstöömme. Meillä Kumuralla asiantuntijuus on kaiken tekemisen perusta, ja siihen panostaminen vie meitä jatkuvasti eteenpäin. Syvä, monipuolinen ja laadukas asiantuntijuus on arvokkainta Kumuran tarjontaa.

Vastuullinen on meille jokaista päätöstämme ohjaava arvo. Olemme sitoutuneet toimimaan vastuullisesti sekä yhteiskunnallisesti että yksilötasolla. Tämä tarkoittaa, että teemme valintoja, joihin voimme luottaa ja joista voimme olla ylpeitä.

Olemme jatkuvasti avoimia uusille toimintamalleille ja työkaluille, jotka parantavat tehokkuutta ja tuloksia.

Kun puhumme innovatiivisesta, puhumme kyvystämme hyödyntää uusia teknologioita ja innovaatioita, kuten tekoälyä. Olemme jatkuvasti avoimia uusille toimintamalleille ja työkaluille, jotka parantavat tehokkuutta ja tuloksia.

Asiantuntijoillemme tähän mennessä kertyneitä näkemyksiä ja kokemuksia tekoälyn hyödyntämisestä voit lukea blogimme puolelta. Vuoden 2024 olemme tuoneet tarjolle yhä laajemmin tekoälyvalmennuksia, joihin asiakkaamme ovat olleet erittäin tyytyväisiä. Voit lukea Kuntarahoitus Oyj:n arvion heille rakennetusta tekoälyvalmennusten paketista asiakastarinoistamme.

Visiomme ydintä on myös muutos – emme pelkästään seuraa muutoksia, vaan luomme niitä. Aikaansaamme onnistuneita muutoksia, ja aikaansaaminen itsessään onkin meille tärkeä mittari. Tuloksellisuus ja konkreettinen tekeminen ovat meille ohjenuoria.

Missio ja arvolupaus säilyvät

Visiomme taustalla toimii selkeä missiomme Koska projektien kuuluu onnistua. Tämä on Kumuran perusperiaate. Uskomme, että jokaisen projektin tulee johtaa onnistumiseen, ja meillä on keinot, tahto ja asiantuntijat varmistaa sen tapahtuminen.

Samoin jo entuudestaan tuttu arvolupauksemme Välitämme ihmisistä ja projekteista ohjaa päivittäistä toimintaamme. Haluamme, että kaikki osapuolet – niin ihmiset kuin projektit – saavat meiltä parasta mahdollista tukea ja huomiointia. Tämä välittäminen ulottuu sekä kumuralaisiin että asiakkaisiimme.

Asiakkaamme kokevat lupauksemme täyttyvän arvosanalla 3,9/4.

Johtamissamme projekteissa kysymme asiakkailtamme, kuinka hyvin he kokevat arvolupauksemme toteutuvan asteikolla 1–4. Viimeisen vuoden aikana vastausten keskiarvo on vaihdellut 3,75 ja 4 välillä. Syyskuussa 2024 vastausten keskiarvo oli 3,90.

Olemme vuoden aikana virtaviivaistaneet organisaatiotamme ja sisäisiä prosessejamme, jotta voimme vastata entistä paremmin asiakkaidemme tarpeisiin ja tuottaa heille enemmän arvoa. Tämä työ on vaatinut avoimuutta ja joustavuutta työyhteisössämme, ja uskon vahvasti, että nämä muutokset tukevat meitä seuraavien kasvutavoitteiden saavuttamisessa.

Kumura TRIBE kokoaa laajan, mutta tiiviin yhteisön

Erityisen ylpeä olen myös siitä, että huhtikuussa lanseerasimme Kumura TRIBE -verkoston. Tämä uusi projektiyhteisö kokoaa yhteen projektijohtamisen freelancerit ja tarjoaa heille väylän olla osa jotain suurempaa – osa kumppanuusverkostoa, joka tukee heidän ammattitaitoaan ja kasvuaan. Kumura TRIBE on tärkeä askel kohti Kumuran laajempaa tavoitetta yhdistää eri alojen asiantuntijat ja projektipäälliköt tiiviiksi yhteisöksi.

Jos olet projektijohtamisen freelancer, tilaa sinäkin Kumura TRIBE -verkostokirje, niin saat avoimet toimeksiantomme suoraan sähköpostiisi. Kirjeen tilaaminen ei sido sinua mihinkään. Verkostokirjeen voit tilata osoitteesta kumura.fi/TRIBE.

Ensiaskeleet otettu, matka jatkuu

Kun katsomme eteenpäin, näemme kirkkaana tavoitteemme: kasvun, jatkuvan kehityksen ja asiakaskeskeisyyden. Vuosi toimitusjohtajana on antanut minulle syvällisen ymmärryksen Kumuran vahvuuksista ja siitä valtavasta potentiaalista, joka meillä on. Tämä on vasta alkua – yhdessä jatkamme matkaamme kohti yhä merkittävämpiä saavutuksia.

Kiitän lämpimästi kaikkia kumuralaisia, asiakkaitamme ja kumppaneitamme tästä ensimmäisestä vuodestani. Odotan innolla tulevia vuosia, jolloin viemme yhdessä Kumuran entistä suurempiin korkeuksiin.

Antti Hellberg

Antti on Kumuran toimitusjohtaja, joka suhtautuu intohimoisesti ja sydämellä asiakkaidemme projektien onnistumiseen ja projektitoiminnan kehittämiseen. Antilla on vankka tausta projektijohtamisesta sekä kasvavan asiantuntijaorganisaation johtotehtävistä.

Kuulumisia

Rekry: IT-projektipäällikkö

Meillä Kumuralla johdetaan valtavasti erilaisia projekteja, sillä asiakkaidemme toimialat vaihtelevat laidasta laitaan. Haluamme tarjota näihin tärkeisiin projekteihin taitavat ja työhönsä sitoutuneet projektipäälliköt, joten etsimme nyt kokenutta IT-projektipäällikköä.

Lue lisää

Muutosjohtamisen uusi aikakausi: Tekoälyn käyttöönotto projektialalla

Tekoälyn potentiaalin täysimääräinen hyödyntäminen pidemmällä tähtäimellä vaatii suunnittelua ja osaavaa muutosjohtamista. Tässä artikkelissa Virpi Elers ja Mika Purola käsittelevät tekoälyn käyttöönottoa projektialalla muutosjohtamisen ADKAR-mallin kautta.

Lue lisää

Projektipäivät 2024

Olemme mukana vuoden 2024 Projektipäivillä! Tutustu ohjelmaamme ja lataa ennakkoon Tekoäly projektityössä -pikaopas.

Lue lisää