Jyväskylässä versoi yhteisöllisyys

Elokuun lopulla kokoonnuimme Jyväskylän sydämeen hotelli Versoon. Tapaaminen oli täynnä naurua, iloa ja yhteisöllisyyttä, kun vanhat tutut ja vastikään Kumuran tiimiin liittyneet asiantuntijat saivat viettää aikaa yhdessä.

Ensimmäinen ilta kului rennossa tunnelmassa. Ennen herkullista illallista etsimme yhdistimme oikeita harrastuksia ja kumuralaisia Kirsi Vikströmin ideoimassa tutustumishetkessä. Esimerkiksi tankotanssijan ja larppaajan etsiminen sai hymyt huulille (Olivatko nämä oikeita vai leikittäjän itse joukkoon lisäämiä harrastuksia? Se taisi jäädä kaikille arvoitukseksi.) ja puheensorinan hyvin käyntiin. Illallisen jälkeen jännitimme vielä Wilma Murron seiväshyppykisaa, joka päättyi upeasti pronssimitaliin.

Yhteiset tapaamiset vankistavat sparrailua ja hyvinvointia

Toinen päivä oli omistettu kumuralaisen yhteisön teemoille. Ensin hallituksemme jäsenet esittäytyivät ja kertoilivat omasta matkastaan Kumuran kanssa. Saimme myös väliaikatietoja Kumuran uuden toimitusjohtajan valinnasta. Tervetuloa seuraavaan tapaamiseen mukaan Antti Hellberg!

Ryhmissä pohdiskelimme muun muassa kumuralaisen sparrailun luonnetta ja sitä, mistä kumuralaisten hyvinvointi syntyy. Tällaiset tapaamiset ovat yksi keino molempiin.

Sykähdyttäviä hetkiä

Tapaamisen päätteeksi pyysin kollegoitani kirjoittamaan ylös sykähdyttävimpiä hetkiään. Tässä niistä muutamia:

Mieleen painui tapahtuman tunnelma, paljon naurua ja iloisia kohtaamisia.

Tiimimme henki!

Keskustelunaiheet mukavien ja ammattitaitoisten ihmisten kesken.

Ihmisten vilpittömältä vaikuttanut myötäajattelu ja toimiminen Kumuran eduksi.

Oli kiva nähdä uudet kollegat livenä ja jakaa ura- ja elämäntarinoita!

Erityisen ihanaa oli vapaamuotoinen keskustelu yhteisen illallisen ääressä. Eniten hämmentävää oli se, että keskustelu ei ajautunut kertaakaan työasioihin!

Sykähdyttävintä oli tutustua useaan henkilöön ihmisenä, ei pelkästään työpersoonana.

Tahtoisitko sinäkin mukaan seuraavaan kumuralaiseen tapaamiseen?

Testaa bottia napsutellen, olisimmeko sinulle sopiva työyhteisö. 👇 Voit jättää myös yhteystietosi, niin olemme sinuun yhteydessä.

Sinikka Kauhanen

Sinikka hersyilee systemaattisesti Kumuran työnantajabrändäyksen ja sisäisen viestinnän parissa.

Kuulumisia

Verkostolaiseksi

Työskenteletkö oman yrityksesi kautta ja tahdot osaksi projektiammattilaisten yhteisöä, jonka kautta pääset mukaan mielenkiintoisiin projekteihin? Hae verkostoomme!

Lue lisää