Kumuralle jälleen Platina-tason Suomen Vahvimmat -sertifikaatti
Kumuralle on myönnetty Suomen Vahvimmat Platina -sertifikaatti. Sertifikaatti kertoo, että yhteistyö kanssamme on kestävällä pohjalla.
Olemme Kumuralla saaneet Suomen Vahvimmat -sertifikaatin, koska taloudelliset tunnuslukumme ovat erinomaiset, taustatietomme positiiviset ja maksukäyttäytymisemme hyvää. Platina-tason sertifikaattia varten yrityksen on oltava korkeimmassa luottoluokitusluokassa (AA+ tai AAA) vähintään kolmena vuonna peräkkäin. Tämä on toteutunut Kumuralla vuodesta 2010.
Yhteistyö Kumuran kanssa on kestävällä pohjalla.
Sertifikaatti kertoo, että olemme Kumuralla luomassa voimaa suomalaiseen talouteen sekä nyt että tulevaisuudessa. Samalla sertifikaatti kertoo sidosryhmillemme, kuten asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme, että yhteistyö Kumuran kanssa on kestävällä pohjalla.
Suomen Vahvimmat -sertifikaatti perustuu Suomen Asiakastiedon Rating Alfa -luottoluokitukseen. Sertifikaatin myöntää Suomen Asiakastieto.
Haluaisitko tietää, miten autamme asiakkaitamme? Tutustu asiakastarinoihimme!

Kuulumisia
Kirkasta liiketoimintalähtöisen projektitoiminnan tavoitetila, Target Operating Model
Tavoitetilakuvaus, Target Operating Model (TOM), on konkreettinen kuvaus, jonka ytimessä on liiketoiminnan tavoitteet. Johtava konsulttimme Markku Aarni kertoo, kuinka se luodaan!

Kypsyys- ja vaikuttavuusarvioinnit PMO:n kehittämiseen
Mitä Kumuran asiantuntijan AIPMO:n standardien mukaisesti tekemät kypsyys- ja vaikuttavuusarvioinnit antavat organisaationne PMO-toiminnalle? Lue artikkelista!

Rakenna projektitoiminta yhteisille periaatteille, menestyt myös tuntemattomissa tilanteissa
Rakentamalla projektitoiminnan ja PMO:n yhteisten periaatteiden varaan saatte organisaatioonne selkeän suunnan, joka kantaa myös muuttuvissa ja ennakoimattomissa tilanteissa. Lue lisää artikkelista!
