Kumuran projektipäällikön avulla tehoa projektitoimintaan

Ympäri maailmaa kaatopaikka- ja kierrätysliiketoiminnan koneita suunnitteleva, valmistava ja toimittava Tana Oy heräsi kasvun myötä ammattimaisen projektijohdon ja yhtenäisen projektimallin tarpeeseen.

Porttimalli siirtyi pelkistä suunnitelmista käytäntöön

Tana Oy:n teknologiajohtaja Kari Rautakoski

”Aiemmin tuoteprojektejamme vetivät mekaniikkasuunnittelijamme oman työnsä ohella. Kasvun myötä sekä resurssit että osaaminen loppuivat, joten lähdimme etsimään projektiosaamisen kumppania”, Tanan teknologiajohtaja Kari Rautakoski kertoo.

”Sen lisäksi, että meillä oli tarve ammattitaitoiselle projektipäällikölle, tahdoimme saada aikaan prosessin, joka aidosti auttaisi tuotekehitykseen osallistuvia eikä lisäisi työkuormaa. Kumuran osaaminen vakuutti, joten päädyimme sekä ulkoistamaan tuotekehityksen projektipäällikkötehtävän että antamaan heille vastuun käytännössä kaikkien tuoteprojektiemme aikataulujen seurannasta ja tuotekehityksen prosessin kehittämisestä.”

Ennen yhteistyön aloittamista Kumuran kanssa Tanalla oli haasteita aikataulutetun seurannan toteuttamisessa porteista kulkemisen osalta. Myös dokumentaation tallennuspaikka ja -muoto sekä sisällön määrittelyt olivat jääneet puuttumaan.

”Olimme niin sanotusti maalanneet isolla pensselillä kauniita ajatuksia, mutta vasta Kumuran asiantuntijuuden avulla saimme vietyä projektimallin käytäntöön”, Rautakoski kiteyttää.

Toimiva aikataulutus varmistaa kehitysprojektien etenemisen

Ensin Kumuralta asiantuntijana toimi Ari Lannetta, jonka eläköidyttyä projektin johtoon astui Kumuran verkostoon kuuluva Kirsi Kinnunen.

Tana rakentaa uusista laitteista kaksi ensimmäistä kappaletta itse omalla prototyyppipajallaan. Kirsin aloittaessa prototyyppivaiheessa olevia laitteita oli kymmenkunta. Priorisointi, aikataulujen seuranta ja projektien sujuvuuden varmistaminen nousivat tärkeimmiksi tehtäviksi, sillä Tanalla samat henkilöt tekevät kaikkea kehitystyötä.

”Olemme saaneet tehostettua tiimin yhteisen ajan sellaiseksi, että se ei vie tilaa muulta työltä, mutta tieto liikkuu tarpeellisesti. Tuotekehittäjät työskentelevät tiiviisti muun muassa hankinta- ja myyntipuolen kanssa, joten viestintää myös tähän suuntaan on parannettu, jotta katkoksia ja joutokäyntiä ei tulisi”, Kinnunen kertoo.

Kumuran verkostoon kesällä 2022 liittynyt Kinnunen kiittää Kumuraa luottamuksestaan saada toimia itsenäisesti. Kumuran säännöllinen yhteydenpito on varmistanut kuitenkin, että taustatukea olisi tarpeen mukaan ollut saatavilla.

”Ongelmia ei ole ollut, tiimin yhteistyö on ollut mahtavaa”, Kinnunen hymyilee.

Kumura on Tanan ykkösvalinta tulevaisuudessakin

”Meillä ei ole kokemusta muista projektiosaamisen yrityksistä, mutta ei ole ollut tarvetta lähteä sitä hakemaankaan”, Rautakoski naurahtaa. ”Yhteistyömme Kumuran kanssa on ollut sillä lailla ainutlaatuinen, että siinä ei ole ollut tarvetta muuttaa mitään.”

Vaikka projektimalli onkin nyt kunnossa ja Tana on hankkimassa talon sisäistä projektiammattilaista, yhteistyö tuskin päättyy:

”Tana on edelleen vahvassa kasvussa, ja tulemme varmasti tarvitsemaan lisää projektitoiminnan osaamista tulevaisuudessa. Silloin laitan ensimmäisenä viestiä Kumuralle”, summaa Rautakoski.


Palveluksessasi!

Olemme täällä sinua ja projektejasi varten. Voit koska tahansa ottaa meihin yhteyttä, niin katsotaan yhdessä, kuinka voisimme olla sinulle avuksi.

Tutustu muihin asiakastarinoihimme