Vuoden 2021 Projektipäivien parhaat palat
Lokakuun loppupuolella järjestettyihin Projektipäiviin oli mahdollista osallistua niin etänä kuin livenä. Iloksemme saimme mukavan kokoisen joukon kumuralaisia paikan päälle Messukeskukseen tapaamaan uusia ja vanhoja tuttuja keskustelun merkeissä. Kumuran ständiä pitivät pystyssä Mikko Saastamoinen, Merja Galler, Mika Punta, Pasi Kivimäki ja Ari Vättö. Projektipäivät antoivat taas paljon, ja tämä artikkeli kokoaa paikan päällä olleiden kumuralaisten mielestä parhaat palat.
Mikä erityisesti jäi mieleen, mikä oli mainitsemisen arvoinen kohokohta?
Mikko: Jos pitää nostaa jokin yksittäinen kohokohta, niin se oli ehdottomasti Kumuran oma keskusteluna toteutettu puheenvuoro. Se selvästi kiinnosti osallistujia, sillä pääsalissa ja linjojen päässä oli paikalla todella paljon ihmisiä. Toimme tapahtumaan uudenlaisen tuulahduksen, joka kuitenkin liittyy olennaisesti projektijohtamiseen ja projektien onnistumiseen.
Mutta myös Kumuran muu näkyminen Projektipäivillä ja jo ennen tapahtumaa lämmittää mieltä. Ylpeänä siellä sai liikkua, kun saa edustaa näin mahtavaa yritystä ja yhteisöä.
Ari: Se, että pääsimme tapaamaan oikeasti ihmisiä, aidossa ympäristössä pitkän tauon jälkeen. Satunnaiset keskustelut “isollakin pensselillä” (ei vain projekteista ja projektitoiminnasta) erilaisista aiheista erilaisten ihmisten kanssa olivat virkistäviä. Toki paneelikeskustelu merkityksellisyydestä oli päivän ehdottomasti parasta antia. Uskon, että herätti ajattelemaan muutkin kuin me, joille aihe oli jo tuttu.
Merja: Minulla jäi mieleen useampi asia, tai oikeastaan tunne:
- Minun kohokohta oli ehdottomasti ihmisten livekohtaaminen. Paikalla oli aistittavissa energiaa ja iloa jälleennäkemisistä ja uusista kohtaamisista. Hymyt ja iloinen puheensorina tarttui ja loi hyvää tunnelmaa.
- Yhteenkuuluvuuden tunne on voimaannuttavaa, kun tapaa yhdellä kertaa monelta eri alalta projekti-ihmisiä.
- Aina uudelleen hämmästyn ja iloitsen siitä, että projektit yhdistävät ihmisiä läpi eri toimialojen. Saman katon alla pääsee keskustelemaan niin SOTE-, sähkö-, rakennus- kuin vaikka muumiprojektin piirteistä. Ja oli toimiala mikä tahansa, aina loppupeleissä päästään meihin ihmisiin. Siihen, miten me saamme itsestämme ja toisistamme parhaan esiin.
Pasi: Oli taas pitkän koronatauon jälkeen päästä tapaamaan ihmisiä ja moikkaamaan tuttuja. Turisemista olisi riittänyt useammaksikin päiväksi helposti, mutta erittäin hyvä kun tämäkin saatiin järjestettyä.
Opitko jotain uutta?
Ari: Itselle uutta oli se, että olin ensimmäistä kertaa mukana Projektipäivillä!
Merja: Opin Tia Arjanteen luennolta Onko stressi ajamassa sinut ojaan? – Löydä turbovaihteesi ja pysy kaistalla!
- Kannattaa pysähtyä pohtimaan, miten aistien avulla saa kiertävät stressaavat ajatukset mielestä pois. Jos stressi jää ns. päälle, niin hyvä apu on herätellä eri aisteja ja siirtää ajatukset aistikokemusten avulla uusille urille.
Omasta puheenvuorostamme opin:
- Merkitykselliset kokemukset tapahtuvat tässä ja nyt. Elämässä ei kannata siirtää toiveita ja haaveita ”sitten kerran eläkkeellä” tai ”sitten viikonloppuna”, vaan kannattaa aidosti pohtia ja pyrkiä tekemään arjen työstä mielekästä. Projekteissa siihen on oiva mahdollisuus, koska niissä eri osastojen ihmiset, yritysten ihmiset jne.tulevat yhteen ja heillä voi olla monia mahdollisuuksia löytää mielekkäitä ja merkityksellisiä kokemuksia projektin matkalta.
Miksi Projektipäiville kannatti osallistua?
Mika: Tapahtuma antoi konkreettista uskoa siihen, että olemme pandemian jälkeen palaamassa kohti normaalia. Se huokui kaikista osallistujista. Positiivisuus ja huumori oli läsnä kaikissa keskusteluissa.
Pasi: Oli hyvä nähdä, kuinka projektien merkityksellisyys ja vähän normaalisti poikkeavat pehmeämmät johtamisaspektit herättävät voimakasta kiinnostusta näinä päivinä. Oikeaan suuntaa ollaan menossa tältäkin osin.
Mistä haluaisit kiittää Projektipäivien osallistujia ja Kumuran ständillä käyneitä?
Mikko: Todella moni oli kiinnostunut kuulemaan lisää Kumurasta. Kiitos kaikille teille antoisista keskusteluista!
Mika: Oli hienoa tavata pitkästä aikaa tuttuja ja myöskin uusia tuttavuuksia kasvotusten. Oli hienoa vaihtaa kuulumisia ja myöskin saada positiivista palautetta yrityksestämme ja sen näkyvyyden parantumisesta.
Ari: Kiitos että tulitte, olitte aktiivisia ja kiinnostuneita!
Merja: Kiitos aidoista ja avoimista keskusteluista projektitoiminnasta. On mielenkiintoista ja hienoa, että ihmiset uskaltavat kertoa haasteistaan ja tavoista, joilla ovat koittaneet ja saaneetkin ratkaisuja aikaan. Vertaistuki on todella arvokasta. Se avaa ajatuksia ja auttaa oivaltamaan uusia ratkaisuja. Kannustan ihmisiä verkostoitumaan oman alan ihmisten kanssa ja rohkeasti kysymään, miten kukakin on tiettyihin haasteisiin tarttunut.
Pasi: Kiitoksia kaikille, joiden kanssa oli aikaa keskustella edes muutama sana. Kiitoksia myös kaikista yhteistyöehdotuksista ja tulevista tapaamisista, joiden puitteissa voidaan merkityksellisyyttä viedä eteenpäin projekteissa.
Kiitos vielä kerran koko tiimimme puolesta!
Terveisin Mikko, Mika, Ari, Merja ja Pasi
Löydät paneelikeskusteluna toteutetun puheenvuoromme tallenteen täältä.
Kuulumisia
Vuosi muutoksen ja kasvun matkalla – Kumura katsoo tulevaisuuteen
2. lokakuuta 2024 tulee vuosi täyteen Antti Hellbergin aloituksesta Kumuran toimitusjohtajana. Kulunut vuosi on ollut täynnä muutoksia, oppimista ja kehitystä, jotka ovat vahvistaneet asemaamme projektijohtamisen asiantuntijana nyt ja tulevaisuudessa.
Rekry: IT-projektipäällikkö
Meillä Kumuralla johdetaan valtavasti erilaisia projekteja, sillä asiakkaidemme toimialat vaihtelevat laidasta laitaan. Haluamme tarjota näihin tärkeisiin projekteihin taitavat ja työhönsä sitoutuneet projektipäälliköt, joten etsimme nyt kokenutta IT-projektipäällikköä.
Muutosjohtamisen uusi aikakausi: Tekoälyn käyttöönotto projektialalla
Tekoälyn potentiaalin täysimääräinen hyödyntäminen pidemmällä tähtäimellä vaatii suunnittelua ja osaavaa muutosjohtamista. Tässä artikkelissa Virpi Elers ja Mika Purola käsittelevät tekoälyn käyttöönottoa projektialalla muutosjohtamisen ADKAR-mallin kautta.