
Kumura Oy:lle Suomen aktiivisin työpaikka -sertifikaatti
Kumura Oy on vastaanottanut Suomen aktiivisin työpaikka -sertifikaatin. Se on osoitus yrityksen sitoutumisesta työntekijöidensä hyvinvointiin ja liikunnan integroimiseen työpäivään. Kumura on mukana Jyväskylän ammattikorkeakoulun Liikkeelle työkyvyn puolesta -hankkeessa, jossa tehdyn selvityksen perusteella sertifikaatti myönnettiin. Työarkeen sisällytetyn liikunnan lisäksi Kumura tarjoaa työntekijöilleen myös virkistysetua.
Pienikin liike edistää tervettä työelämää
Kumuralaisten työntekijäkokemuksesta vastaava Merja Galler kertoo, kuinka Kumura kannustaa henkilöstöään lisäämään liikettä päivittäiseen työarkeen: ”Rohkaisemme työntekijöitämme pitämään päivittäin vähintään pieniä, virkistäviä mikrotaukoja. Näiden taukojen aikana voi tehdä yksinkertaisia liikkeitä, kuten hartioita pyörittelyä tai nousta tuolista verryttelemään jalkoja. Tämä ei ainoastaan piristä kehoa, vaan auttaa myös parantamaan keskittymistä ja yleistä työhyvinvointia”, Merja selventää.
”Tahdomme, että kumuralaisilla on energiaa myös työpäivien jälkeen. Kehon ja mielen lepohetket päivän aikana tukevat tätä tavoitetta.”
Liikunta työpaikalla lisää myös yhteisöllisyyttä
Yhteisöllisyys ja liikunta ovat Kumuralla tiiviisti kietoutuneet toisiinsa. Yritys muun muassa järjestää yhteisiä taukojumppahetkiä muutaman kerran kuukaudessa. ”Nämä taukojumppahetket eivät ole vain liikunnallisia hetkiä, vaan ne tuovat meidät yhteen ja vahvistavat työilmapiiriämme”, Merja huomauttaa, ”Niiden järjestäminen käynnistyi työntekijöiden omasta aktiivisuudesta, ja jokaisessa jumppahetkessä on ollut useampi henkilö paikalla.”
Kumuralla on sovittu, että henkilöstön viikkokatsauksien aikana voi käydä kävelyllä ja tietoa jaetaan siellä mahdollisuuksien mukaan niin, ettei näyttöä ole tarpeen katsoa. ”Tämä osoittaa, että pienetkin toimenpiteet voivat tuoda suuria hyötyjä työpaikan ilmapiiriin ja työntekijöiden kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Olemme iloisia siitä, että voimme tarjota tällaisen ympäristön Kumuran työntekijöille”, Merja päättää.
Voit tutustua tarkemmin Kumuraan työpaikkana Meille töihin -sivulla.

Kuulumisia
Miten Howspace mahdollistaa yhteisen tilan projektitiimeille – myös virtuaalisesti?
Siinä, missä ennen kokoonnuimme neuvotteluhuoneisiin tai toimiston kahviloihin, nykyään tiimimme ovat virtuaalisia verkostoja. Mistä löytyy virtuaalinen kahvipöytä, jonka ääressä syntyy parhaat ideat? Lue artikkelista Mika Purolan vinkit Howspacen hyödyntämiseen virtuaalisen tiimin yhteisöllisyyden rakentamisessa!

Näin ratkaiset IT-projektipäällikön 7 yleisintä haastetta
IT-projektipäällikön työ on usein jatkuvaa tasapainoilua: yhtäällä tulisi vastata liiketoiminnan odotuksiin, toisaalla hallita teknistä toteutusta, budjettia ja aikataulua. Projektinhallinnan ja muutosjohtamisen konsultti ja kouluttaja Virpi Elers kokosi artikkeliin seitsemän yleistä haastetta, joihin IT-projektipäälliköt törmäävät – ja käytännön ratkaisut, joilla niitä voidaan hallita.

Projektijohtamisen prosessit ja johtamisarkkitehtuuri – mitä PMO:n tulisi kehittää?
PMO:n on siirryttävä perinteisestä projektien hallinnasta kohti kokonaisvaltaista muutosjohtamista ja strategian toteuttamista. Miten tämä tehdään? Johtava konsulttimme Markku Aarni kertoo!
