
Merkityksellinen ICT-projekti voi paremmin
Artikkeli on julkaistu alun perin 11/2021 Kauppalehti Option Kasvava Suomi -liitteessä.
Onnistuneita ICT-projekteja yhdistää tuoreen kyselyn mukaan hyvä vuorovaikutus ja yhteishenki sekä työn arvostus. Yhdessä selkeän päämäärän kanssa ne synnyttävät merkityksellisyyden kokemusta.
ICT-projektijohtamisen asiantuntijayritys Kumura teetti alansa ammattilaisilla kyselyn projektityön merkityksellisyydestä. Peräti 91 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että merkitykselliset projektit onnistuvat paremmin.
”Tämä oli meidän oma oletuksemme. Halusimme tietää, ovatko muut projektiammattilaiset samaa mieltä”, Kumuran toimitusjohtaja Mikko Saastamoinen kertoo.
Kumura sai selvityksellä tärkeää tietoa siitä, mitkä asiat erottavat onnistuneen ja epäonnistuneen projektin. Vastauksia verratessa esiin nousivat avoin vuorovaikutus, hyvä yhteishenki, ihmisten työn arvostaminen ja innostavat tavat tehdä töitä.
Saastamoisen käsitys vuorovaikutustaitojen ja tunneälyn tärkeydestä 2020-luvun projektijohtamisessa vahvistui.
”Merkityksellisyys on pohjimmiltaan henkilökohtainen tunnekokemus. Se ei ole sama kaikilla. Siksi johtamisessa jokainen ihminen tulee huomioida omalla tavalla.”
Kirkas tavoite auttaa, mutta ei riitä
Projektityön merkityksellisyys on monen tekijän summa. Selkeä ja innostava päämäärä luovat perustan motivaatiolle ja sitoutumiselle. Merkityksellisyyden kokemus syntyy kuitenkin monesta asiasta, kuten kokeeko yhteisöllisyyttä ja arvostusta, saako kehittyä ja vaikuttaa työhönsä sekä työllään auttaa muita.
”Tämä huomioiden projektin aikaisesta matkasta voi tehdä innostavan ja sitouttavan, vaikka motivaatio alussa olisikin alhainen”, Saastamoinen kuvailee.
Kumuralaiset on varustettu osaamisella ja työkaluilla, joilla pääsee kiinni yksilön kokemukseen merkityksellisyydestä.
”Välitämme ihmisistä ja projekteista. Se on lupauksemme niin asiakkaille kuin nykyisille ja tuleville työntekijöille. Haluamme, että projektimme sekä meillä työskentely on merkityksellistä. Se lisää hyvinvointia.”
Voit ladata kyselyn tulokset itsellesi maksutta täältä.
Kuulumisia
Projektipäivien jatkot verkossa: Tekoäly ja vastuullinen projektijohtaminen keskiössä
Kumuralla työskentely tarjoaa aina uudenlaisia mahdollisuuksia ja kokemuksia. Viimeisin uusi kokeilu oli Projektipäivien Virtuaalijatkot, missä tavoitteena oli jatkaa vapaamuotoisesti keskusteluja vuoden 2023 Projektipäivien teemoista.

Verkostolaiseksi
Työskenteletkö oman yrityksesi kautta ja tahdot osaksi projektiammattilaisten yhteisöä, jonka kautta pääset mukaan mielenkiintoisiin projekteihin? Hae verkostoomme!

Antti Hellberg on nimitetty Kumuran uudeksi toimitusjohtajaksi
Konsulttina ja kasvuyrityksen toimitusjohtajana pitkään työskennellyt Antti Hellberg on nimitetty Kumuran uudeksi toimitusjohtajaksi 2.10.2023 alkaen.
