Kirjoitin taannoin unelmista ja se kirvoitti ihmisissä paljon tuntemuksia. Toiset innostuivat, toiset sen sijaan sanoivat: älä puhu unelmista, älä käytä sanaa unelma, puhu vaikka toiveista. Yllätyin siitä, miten paljon yllätyinkään. Minusta kun unelmointi on kerrassaan niin voimaannuttavaa ja jopa tervehdyttävää. Minulle se tekee hyvää.

Mutta nyt itse asiaan. Seison hämmentyneenä keskellä työhuonettani, ja tuijotan seinällä roikkuvaa todo-listaa. Ylimmällä prioriteetilla on Tuulan projekti ja kaivelen muistion esille. Tuntuupa sekavalta, en oikein hahmota mitä nyt pitääkään missä järjestyksessä edistää. Aikaakaan ei oikein tunnu olevan tuhlattavaksi. Samassa hetkessä Tuula koputtaakin oveeni ja hihkaisee iloisen huomenen. ”Mitä sinulle kuuluu? Tulin kysymään tarvitsetko apua projektin asioissa?” Oi kyllä vain, astu peremmälle. Voidaanko käydä yhdessä läpi, miten palastelen nämä hommat järkeviin osiin ja mitä edistän missäkin järjestyksessä? Viisitoista minuuttia yhteistä aikaa, ja minun työmotivaationi on huipussaan. Kynä sauhuaa loppu päivän ja keskityn täysillä hommiini.

Tässä oli minun salaisuuteni. Minä toimin parhaimmillani, kun minulla on työssä kuin työssä sparraaja, joka on kiinnostunut siitä, miten minä voin, sekä malttaa istua minun kanssani hetkeksi alas ja palastella isoja työkokonaisuuksia pienempiin konkreettisiin tehtäviin. Tarvitsen suunnannäyttäjän, jotta pääsen työnimuun ja -intoon kiinni.

Kutsuin tätä salaisuudeksi. Jollakin tasolla se sitä onkin. Jos projektipäällikkö ei tunne minua, eikä toimi luontaisesti ns. ihmisläheisesti, niin mistä hän tietää, miten saada minusta paras tulos irti projektiryhmäläisenä? No eipä kai oikein mitenkään, ellen itse kerro sitä hänelle. Miltä sinusta kuulostaisi, jos ensimmäisessä projektiryhmän palaverissa kertoisin: Hei, olen Merja ja toivoisin kovasti, että juttelet minun kanssani säännöllisesti projektin kuluessa. Istut alas ja kyselet lisäksi kuulumisiani. Lisäksi haluaisin myös kuulla, miten sinä voit kulloinkin.

Minustahan tämä ei kuulosta yhtään hassummalta. Päinvastoin. Kuinka paljon helpottaakaan, kun ei tarvitse itse tehdä aina jokaista johtopäätelmää siitä, miten toinen ihminen toivoisi tulevan kohdatuksi. Kiireiden keskellä kukaan ei voi muistaa jokaisen projektiryhmäläisen toiveita, mutta silloin jokainen projektiryhmäläinen voi itse pyytää tarvitsemaansa apua tai huomiota. Minusta kenenkään ei tarvitse olla ihmistuntemuksen maailmanmestari, tärkeämpää on asenne ja uteliaisuus toisiamme kohtaan. Opetellaan yhdessä tuntemaan toisemme. Tietenkin tämä kaikki edellyttää sitä, että ensin ihminen tuntee itse itsensä.

Oletko sinä miettinyt, millaisia sparraajia sinä tarvitset toimiaksesi timanttisesti? Millainen on sinun salaisuutesi? Mitä siitä salaisuudesta voisit jakaa projektissasi, helpottaaksesi projektipäällikkösi ”ihmistaitoja”?

MERJA GALLER

Merja toimii projektijohtamisen ja vuorovaikutustaitojen asiantuntijana Kumura Oy:ssä. Merjalla on laaja kokemus projektitoiminnan kehittämisestä niin yksittäisen projektin kuin koko organisaationkin näkökulmasta. Merja on myös sertifioitu Peili™ valmentaja.