Kumuran kumppanuus mahdollistaa pääsyn yhteisöön

Kumuralaiseen yhteisöön kuuluvat olennaisena osana työntekijöiden lisäksi omien yritystensä kautta työskentelevät kumppanit. Tässä artikkelissa Kumuran kumppanina työskentelevä Juha-Pekka ”JP” Sainio esittelee, millainen kumppanuussuhde on ja miksi hän viihtyy Kumuran freelancerina. Puheenvuoron saa myös kumppanista työntekijäksi siirtynyt konsultoiva projektipäällikkö Risto Hanhirova. Lopuksi vielä toimarimme Mikko Saastamoinen kertoo, miksi kumppanit ovat Kumuralle tärkeitä.

Juha-Pekka Sainio, millaista yhteistyö Kumuran kanssa on?

”Yhteistyö on ollut suoraviivaista ja helppoa. Arvostan sitä, että saan toimia vahvan itsenäisesti, mutta tarvittaessa löytyy kuitenkin myös tukea, sillä olen voinut hyödyntää Kumuran muiden asiantuntijoiden osaamista. Tarpeen mukaan olen päässyt itsekin jakamaan osaamistani ja näkemystäni muiden tueksi.”

Miksi kumppanuus Kumuran kanssa kannattaa?

”Kumppanuus Kumuran kanssa tarjoaa itseyrittäjälle mahdollisuuden osallistua ja tehdä laajempia sote- ja muita projekteja. Olisi hankalampaa lähteä itsenäisesti tarjoamaan osaamistaan julkisiin hankintoihin, joten Kumuran kumppanuus on ollut oiva kanava päästä mukaan ehdokkaaksi esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan projekteihin.”

Onko yhteistyö Kumuran kanssa auttanut sinua uratavoitteissasi? Millaista merkityksellisyyttä Kumuran kumppanuus on sinulle tuonut?

”On kyllä. Kumppanuus on tuonut ja tarjonnut mahdollisuuksia laajentaa osaamista ja ymmärrystä terveydenhuollon osa-alueista. Kumuran ja sitä ennen Pasaatin kautta minulle onkin tullut olo kuin olisin palannut kotiin terveydenhuollon projektien pariin.”

”Kumuran kautta on tullut olo kuin olisin palannut kotiin.”

JP Sainio

Testaa Mikko-botin kanssa, olemmeko sinulle sopiva kumppani!

Kumuran konsultoiva projektipäällikkö Risto Hanhirova, kuinka kauan työskentelit itseyrittävänä Kumuran kumppanina?

”Perustin oman firman vuonna 2008, ja välillä kävin palkollisena töissä toisella työnantajalla. Kumuran kanssa tein yhteistyötä joulukuusta 2020 alkaen marraskuuhun 2021 asti, jolloin siirryin Kumuran työntekijäksi.”

Millaisissa projekteissa työskentelit Kumuran kautta?

”Ensimmäinen projekti oli lyhyt, se kesti vain kuukauden. Siinä olin Tampereen kaupungin projektipäällikkönä, kun kaupungille siirtyi kaksi sote-osastoa. Muuten tein projekteja pääasiassa Istekille. Ne sisälsivät julkisomisteisten yritysten projekteja, kuten yrityksen palvelujen ja oman ympäristön eriyttämisen Kuopion kaupungin alaisuudesta ja sille oman verkkoalustan ja domain-palvelun perustamisen. Muut projektini olivat sairaanhoitopiireille tehtyjä ja sote-palveluihin liittyviä.”

Millaista työskentely Kumuran kumppanina oli?

”Kumuran kumppanina oli oikein hyvä olla. Aikaisemmin olin tehnyt töitä välittäjäfirmojen kautta, jotka keskittyivät vain alihankkijoiden välittämiseen eikä heillä ollut omia työntekijöitä. Siellä tuntui, että pääasia oli siinä, että kuukausilaskutus oli tehty oikein.

Kumuralla puolestaan kumppaneista huolehditaan paljon paremmin, olin melkein henkilöstöön rinnastettavissa. Kävimme muun muassa toimari Mikon kanssa 1-on-1-keskusteluja ja -sparrauksia. Muutoinkin kumppaneista pidetään Kumuralla erittäin hyvin huolta.”

”Kumppaneista pidetään Kumuralla erittäin hyvin huolta.”

Risto Hanhirova

Miten muuten hyödyit Kumuran kumppanuudesta?

”Oman työkuorman seuranta oli Kumuralla hyvin hoidettu, Kumuralta seurattiin hyvin aktiivisesti, onko töitä tarpeeksi tai liikaa. Uusien töiden välittäminenkin meni todella hienosti.”

Nykyisin olet kuitenkin Kumuran työntekijä. Miksi muutos?

”Sekä oman firman pyörittämisessä että palkollisena olemisessa on molemmissa hyvät ja huonot puolensa. En tiedä, johtuiko se koronasta vai mistä, mutta aloin punnita yhden miehen yrityksen itse työn lisäksi aiheuttamaan kuormaa ja tuntui, että pääsen tässä tilanteessa helpommalla, kun ryhdyn työntekijäksi. Siirtyminen yrittäjästä työntekijäksi ei ollut helppo päätös. En kuitenkaan hakenut muualle kuin Kumuralle.

Kumura on ollut ylivoimaisesti paras kumppani yrittäjätaipaleellani, ja voin avoimin mielin suositella yhteistyötä Kumuran kanssa myös yrityksen omistaville kollegoilleni.”

”Kumura on ollut yrittäjätaipaleeni ylivoimaisesti paras kumppani.”

Risto Hanhirova

Toimari Mikko Saastamoinen, miksi Kumura käyttää asiakasprojekteissaan kumppaneita?

”Kumura on juuri nyt kasvu-uralla. Olemme päässeet mukaan laajoihin puitesopimuksiin ja tavoittelemme näitä lisää tulevina vuosina. Kasvaviin asiakastarpeisiin vastaaminen edellyttää meiltä nopeaa reagointia ja joustavuutta – tässä vahva ja hyvinvoiva kumppaniverkosto on olennaisessa roolissa. Kumppanit myös täydentävät henkilöstömme projektikokemusta.”

Miten yksinyrittäjä hyötyy kumppanuudesta Kumuraan?

”Yksinyrittäjänä toimivan projektijohtajan työ voi olla yksinäistä puuhaa. Projekteissa toimitaan aina ihmisten kanssa, mutta useimmiten ei ole mukana henkilöä, joka toimii samankaltaisessa roolissa ja tehtävissä.

Kumuran projektiammattilaiset muodostavat yhteisön, joka jakaa kokemuksia ja osaamista keskenään, eli sparraa toisiaan. Tähän yhteisöön kuuluvat myös kumppanimme. Meillä apua pyydetään ja sitä myös auliisti annetaan. Yhteisössämme jokainen pääsee myös hyödyntämään Kumuran projektien pelikirjaa ja koottuja vinkkejä erilaisten haastavien tilanteiden hallintaan.

Kutsumme kumppanimme mukaan myös virtuaalisille kahvitunneille, sparraustilaisuuksiin ja muun muassa pikkujouluihimme.

Jos työntekijämme ja tai kumppanimme edistää asiakashankintamme, hänet palkitaan siitä. Kumppanina saat meiltä sparrausta myös oman CV:si ja osaamisesi kehittämiseen. Me haluamme rakentaa kumppaniemme kanssa pitkäaikaista yhteistyötä.”

”Meillä apua pyydetään ja sitä myös auliisti annetaan.”

Mikko Saastamoinen

Kumuralla lupauksen mukaisesti välitetään ihmisistä ja projekteista. Miten tämä näkyy kumppanille?

”Meillä huolehditaan ihmisen jaksamisesta ja työn mielekkyydestä oli kyseessä työntekijä tai oman yrityksensä kautta toimiva henkilö. Asiakasprojektien aikana käymme säännöllisesti läpi projektien tilanteet ja fiilikset yleisemminkin.

Meille on tärkeää tietää, mitä henkilö toivoo uraltaan ja haluaa tehdä tulevaisuudessa, sillä nämä toiveet vaikuttavat myös henkilön tuleviin asiakasprojekteihin. Muutenkin haluamme ylläpitää avointa vuoropuhelua kumppanien suuntaan.”

Haluaisitko sinäkin Kumuran kumppaniksi? Lue lisää!

Sinikka Kauhanen

Kuulumisia

Olisiko sinunkin aika katsoa Peiliin ja opiskella ihmisten johtamista?

"Odotan jo innolla, että pääsen soveltamaan käytäntöön saamiani vinkkejä eri tyylejä edustavien ihmisten kohtaamiseen", Ilona kertoo vuorovaikutusvalmennuksesta saamastaan annista. Lue lisää, miten vuorovaikutustaitojen opiskelu parantaa projektien onnistumista ja tuloksia!

Lue lisää